Päivitetty 4.2.2004

Sykkeessä

Varhaisen vuorovaikutuksen seminaari
HYVINKÄÄ 19-21.3.2004
Rantasipi Sveitsi
Yhteistyössä Musiikkileikkikoulunopettajat ry ja Suomen musiikkiterapiayhdistys ry

TIIVISTELMÄ

TERHI KUPARINEN

Terhi Kuparinen valmistui Lahdesta, Päijät-Hämeen Konservatoriosta musiikkileikkikoulunopettajaksi 1991. Jatkotutkinnon (mlko jt.) hän teki Helsingin Konservatoriossa vuosina 1997-1999 ja opiskelee tällä hetkellä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa tutkinnonpäivityskoulutuksessa, josta nimikkeeksi tulee musiikkipedagogi AMK.

Itä-Helsingin musiikkiopistossa Terhi Kuparinen on toiminut musiikkileikkikoulunopettajana kaksitoista vuotta. Tänä vuonna hän opettaa Nurmijärven musiikkiopistossa, jossa on ollut tuntiopettajana vuodesta 1990. Terhi Kuparinen toimii myös Sibelius-Akatemian avoimen yliopiston varhaisiän musiikkikasvatuksen kouluttajana. Musiikkileikkikoulunopettajien opetusnäytelautakunnassa hän on ollut vuodesta 1994. MLKO ry:ssä Terhi Kuparinen on toiminut sihteerinä (1991-93) sekä puheenjohtajana (1993-96).

Vauvaryhmän demonstraatio

Nurmijärven musiikkiopisto / op. Terhi Kuparinen

Demonstraatioryhmä on aloittanut kerta viikkoiset musiikkileikkikoulukokoontumiset tammikuussa 2004. Tapaamiset kestävät 45 minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen äideillä vauvoineen on mahdollisuus jäädä tilaan esim. syöttämään tai seurustelemaan. Ryhmään kuuluu 2.8. - 11.12.03 syntyneitä vauvoja, jotka ovat siis maaliskuussa 3-7 kuukauden ikäisiä. Koko ryhmään kuuluu 9 vauvaa äiteineen.

Vauvaryhmän tunnit sisältävät "hoitopöytäleikkejä", laulua, loruilua, tanssia, köröttelyä jne. Demonstraatiossa saamme nähdä jonkinlaisen läpileikkauksen ryhmän tähän astisesta toiminnasta. Tuntisuunnitelmaan pääsemme tutustumaan paikan päällä Hyvinkäällä.

Demonstraation jälkeen yksi ryhmän äideistä on lupautunut kertomaan omia ajatuksiaan musiikkileikkitoiminnasta. Samalla kuulemme opettaja Terhi Kuparisen mietteitä tunnin tavoitteista ja niiden toteutumisesta.


EDELLISELLE SIVULLE  |   Takaisin Musiikkiterapiayhdistyksen kotisivulle

Luotu 29.01.2004