Päivitetty 5.2.2004
Varhaisen vuorovaikutuksen seminaari
HYVINKÄÄ 19-21.3.2004
Rantasipi Sveitsi
Yhteistyössä
Musiikkileikkikoulunopettajat ry ja Suomen musiikkiterapiayhdistys ry
MAIJA SIMOJOKI
Musiikin varhaiskasvatuksen lehtori Maija Simojoki on pohjakoulutukseltaan lastentarhanopettaja. Musiikkileikkikoulunopettajana hän on toiminut Länsi-Helsingin ja Espoon musiikkiopistoissa. Maija Simojoki oli Sibelius-Akatemian varhaiskasvattajien täydennyskoulutusohjelmien pääkouluttaja ja koulutusohjelmien johtaja vuosina 1990-2000. Tällöin hän toimi luennoitsijana myös Helsingin Konservatoriossa. Lisäksi hän on toiminut lukuisten musiikin varhaiskasvatuskurssien opettajana mm. Klemettiopistossa sekä useissa kesäyliopistoissa. Maija Simojoki toimi myös ympäri Suomea toteutettujen kolmivuotisten musiikkikasvatuskokeiluiden kouluttajana ja ohjaajana.
Maija Simojoki on julkaissut runsaasti varhaisiän musiikkikasvatukseen liittyvää kirjallisuutta, mm. Laulan Lasten Lailla -kirjasarjan sekä Olin laulut. Hänet on palkittu lastenkulttuurin valtionpalkinnolla vuonna 1992. Maija Simojoki on saanut Suomen Musiikkioppilaitosten liiton kultaisen ansiomerkin ja hän on Musiikkileikkikoulunopettajat ry:n kunniajäsen.
Vanhemmilla on oikeus tietää
miten musiikki ja musiikkileikki auttavat lasta kasvuun
Musiikkikasvatuksen ensisijainen tavoite on lapsen kasvattaminen hyväksi, tasapainoiseksi ihmiseksi. Musiikilliset taidot ovat toki myös tärkeä päämäärä, mutta ne tulevat siinä ohessa.
Tavoitteiden tiedostamisen lisäksi opettajan on osattava selkeästi suunnitella, miten hän aikoo erilaisten ryhmien kanssa pyrkiä päämäärään. Millainen on oikea etenemistahti? Miksi se on hidas ja toisteleva? Millainen on ryhmän hyvä ilmapiiri? Miksi laulut, leikit ja muu sisältö ovat sellaisia kuin ovat?
Vanhemmille on kerrottava tavoitteista, sisällöstä ja työtavoista jo pienimpien lasten perheryhmissä. Myöhemmin niistä on säännöllisesti keskusteltava vanhempainilloissa. Vanhempia on myös opastettava siinä, miten he voivat kotipiirissä antaa välttämättömän oman panoksensa yhteisessä yrityksessä..
Selkeä näkemys ja avoin yhteistyö motivoivat ja tukevat opettajaa, vanhempia ja lapsia. Ne vievät päämäärään.
EDELLISELLE SIVULLE | Takaisin Musiikkiterapiayhdistyksen kotisivulle
Luotu 29.01.2004